 |
Riskilän tunnistaa helposti valkoisesta siipilaikusta ja punaisista jaloistaan. |
Riskilä on hieno, pieni merilintu. Nämä riskilät kuvasin Kylmäpihlajassa 18.6.2012. Linnut olivat satama-altaassa, eivätkä tuntuneet pahemmin häiriintyvän sen paremmin kuvaajasta kuin sataman liikenteestäkään.
Hauska oli myös huomata, että kun keskittyneesti kuvasin vedessä uivia lintuja, kotona huomasin kennolle tarttuneen myös kolmannen linnun - se istuikin kivellä. (Näin kyllä linnun myös livenä kuvaterssani, mutta vasta sitten, kun se oli asettunut kaveriensa vierelle veteen.
 |
Riski(lä) business. |
 |
Lentoon! |
 |
Kuvaa kaksi, saat kolme. |